Venäjän tuominen valtakartelliin

Vähitellen Rockefellerien dynastia kuitenkin pääsi niskan päälle ja käytännössä sulautti sukuavioliitoilla itseensä Morganin dynastian. Tämän jälkeen taistelu on ollut kovaa Rockefellerien ja Rothschildien välillä. Rothbardin mukaan USA ei koskaan lähtenyt sotimaan ilman, että se oli molempien dynastioiden edun mukaista. Esimerkiksi ensimmäiseen maailmansotaan USA lähti vasta kun Rothschildeille luvattiin Tsaari ja Palestiina. Rockefellereille puolestaan luvattiin Venäjän öljykentät eli niiden alistaminen öljykartelliin.

Venäjä siis tuhottiin ensimmäisessä maailmansodassa pitkälle siksi, että toisaalta että sen taloudellinen nousu katkaistaisiin ja toisaalta se saataisiin mukaan öljykartelliin. Tuhoamisvälineenä käytettiin bolsevikkejä, joista juutalaisella Trotskilla oli hyvät suhteet Rothschildeihin. Leninillä ja varsinkin Stalinilla oli puolestaan hyvät suhteet Rockefellereihin.

(Itse asiassa Stalin oli uransa alkuaikoina Rockefellerien suurimman kilpailijan eli Bakun öljykenttien lakkokenraali. Nähtävästi Vladimir Putinin isoisä puolestaan oli Leninin ja Stalinin kokki ja luottomies. Viite.)

Itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijän ja historioitsijan Gary Northin mukaan bolsevikit olivat pitkälle Rockefellerien frontti eli tapa estää varsinkin Venäjän synnyttämä öljykilpailu. Venäjähän on maailman suurin öljyn tuottaja. Heikentämällä Venäjää taloudellisesti saatiin se alistettua Rockefellerin johtaman öljy- ja petrodollarikartellin alaisuuteen.

North vetoaa mm. Anthony Suttonin tutkimuksiin, joiden mukaan USA:n ja Neuvostoliiton välinen konflikti oli pitkälle keinotekoinen. Minkäänlaista aitoa ydinsodan vaaraa ei ollut, vaikka etupiirijaosta kiisteltiinkin. Tämän takia USA käytännössä piti yllä Neuvostoliiton romahdusaltista taloutta lainoilla ja rakensi suuren osan sen tehtaista. Vastalahjaksi Neuvostoliitto alistui petrodollarin ja länsimaisen vähimmäisvarantopankkijärjestelmän eli Rockefellerin ja Rothschildien johtaman FED:in ylivaltaan.

Neuvostoliitto toimi Rockefellerien liittolaisena myös ulkopoliittisesti rajoittamalla Rothschildien tukeman Israelin laajentumista. Myös sisäpoliittisesti Neuvostoliitto rajoitti voimakkaasti Venäjän juutalaisten toimintaa. Varsinkin Stalin pyrki viimeisinä vuosinaan puhdistamaan hallinnon juutalaisista. Pian Stalin kuoli epäselvissä olosuhteissa ja juutalainen turvallisuuspalvelun johtaja Beria pyrki johtoon. Tämän kuitenkin esti Hrutsev ja myöhemmin Breznev, jolloin monet juutalaiset lähtivät maanpakoon.

Rothschildit ja Israel näkivät Neuvostoliiton vihollisenaan ja pyrkivät hajoittamaan Neuvostoliiton kannustamalla sen osien nationalismia. Tässä onnistuttiinkin ja valta siirtyi 90-luvulla suurelta osin Venäjän juutalaisille oligarkeille.

Rockefellerit kuitenkin iskivät takaisin tukemalla vanhaa liittolaissukuaan eli Putineita. Aluksi Putin karkoitti osan juutalaisista oligarkeista, mutta loppujen kanssa solmi rauhan. Näin Venäjällä saatiin Rockefellerien ja Rothschildien vallan tasapaino, vaikka Rockefellerit ovat niskan päällä. Missään vaiheessa Venäjä ei ole pyrkinyt tosissaan irti alisteisuudestaan sen enempää öljy- kuin petrodollarikartellille.

Maailmanpolitiikkaa käydään siis kahdella tasolla. Tärkeämpi taso on pankki- ja dollari-imperialismi, joka on sekä Rockefellereiden että Rothschildien edun mukaista. Sitä ei ole juuri kukaan uhannut lukuunottamatta muutamia öljyvaltioita, jotka on pitkälle tuhottu. Puhutaan epäpyhästä valtaeliitin kolmiosta eli Rockefellereiden johtamasta USA:sta, Rothschildien johtamasta Israelista ja Saudien johtamasta Arabiasta. Venäjä ja Kiina ovat näille alisteisia, joskin saattavat hieman pyristellä vastaan saadakseen hyvän paikan kartellissa.

Toinen ja vähemmän tärkeä taso on suurvaltaimperialismi, jossa jatkuvasti taistellaan etupiireistä. Venäjä ja Kiina vastustavat molemmat USA:n vaikutuspiirin laajentumista aivan Venäjän ja Kiinan rajoille. Kartelliteorian näkökulmasta tämä on normaalia ja väistämätöntä kartellijäsenten kinastelua, joka ei kuitenkaan vaaranna itse valtakartellin olemassaoloa.

Niin kauan kuin USA, Venäjä ja Kiina ovat kaikki osa valtaeliittiä eli petrodollari- ja varsinkin vähimmäisvarantopankkijärjestelmää, niin yksittäisten maiden on hyvin vaikea irtaantua järjestelmästä siitä yksinkertaisesta syystä, että ne pyrittäisiin kaikkien suurvaltojen toimesta tuhoamaan taloudellisesti ja sotilaallisesti.

Valtaeliitin ainoa todellinen uhka ovatkin länsimaiden kansalaiset itse. Jos kansalaiset pitäytyvät perinteisissä arvoissa, jotka korostavat yksilön, perheen, paikallisyhteisön ja kansan oikeuksia, niin yhä laajemmat raha-, pankki-, talous- ja valtioliitot ovat mahdottomia. Tämän takia toisinajattelijat pyritään hiljentämään holhous- ja poliisivaltiolla, joka vain saa lisää valtaa suurvaltojen keskinäisestä kinastelusta. Esimerkiksi nykyinen USA:n ja Venäjän sotilaallinen vastakkainasettelu vain lisää molempien sisäistä valtaa mahdollistaen yhä voimakkaamman poliisivaltion, joka pystyy yhä helpommin tuhoamaan sisäisen opposition.

Luonnoton eliitti degeneroi kansaa

Kansan uhkaaminen poliisivaltiolla ja degeneroiminen aivopesulla ei ole kuitenkaan pysyvää, koska aina on mahdollisuus, että ihmiset rohkaistuvat tai aivopesu purkautuu varsinkin uuden tietoteknologian ansiosta. Tämän vuoksi on varmempaa sekä tyhmentää kansaa että saada kansalaiset taistelemaan toisiaan vastaan.

Kansalaisia voidaan heikentää atomisoimisen lisäksi myös leipää ja sirkushuveja tyyppisellä degeneraatiolla, jota Hollywood ja valtamedia levittävät. Tämäkään ei kuitenkaan ole valtaeliitin kannalta lopullinen ratkaisu, koska varsinkin taloudellisten lamakausien aikana ihmiset joka tapauksessa nousevat valtaeliittiä vastaan. Tehokkaampaa onkin pyrkiä tuomaan maahan mahdollisimman yksinkertaista ja heikosti koulutettua väkeä. Näin väestöstä tulee yhä helpommin manipuloitavaa sekä niin hajanaista, ettei se pysty kunnon vastarintaan.

Alussa tämä tyhmentymisprosessi hyödyttää valtakartellia, koska hajanaista ja tyhmää kansaa on helppo hallita kuin karjaa. Pitkällä tähtäimellä tyhmentyminen kuitenkin johtaa idiocracyyn eli idioottivaltaan, jossa yhteiskunnasta tulee niin kaoottinen, että sitä on mahdotonta hallita.

Sosiobiologiasta vaikutuksia saaneen praxeologisen sosiologian mukaan valtiolla on siis taipumus degeneroitua idiocracyyn eli idioottivaltaan. [Esimerkkejä sensuroitu polpon takia.]

Vajoamista idiocracyyn ei kuitenkaan voi tapahtua globaalissa mittakaavassa, koska jo paljon ennen idiotismia valtiosta tulee niin tehoton, että kilpailevat älykkäiden lisääntymistä suosivat yhteisöt syrjäyttävät tai alistavat sen. Keskimääräistä älykkäämmät kansat pystyvät pitkällä tähtäimellä helposti valloittamaan tai dominoimaan tyhmempiä kansoja.

Demografinen kohtalo: Islam vai Kiina

Sosiobiologinen demografia on kaikkien yhteisöjen avainkysymys ja kohtalo. Yhteisöjen välisessä kilpailussa pitkällä tähtäimellä voittavat ne yhteisöt, jotka lisäävät keskimäärin eniten jäsentensä älykkyystasoa, sivistystasoa ja määrää.

Sivistystaso itsessään ei riitä, jos yhteisön jäsenmäärä on laskeva tai on vähäinen kilpaileviin yhteisöihin verrattuna. Samoin jäsenmäärä yksinään ei riitä, jos sivistystaso on aleneva tai vähäinen kilpailijoihin verrattuna.

Mikäli kahden kilpailevan yhteisön sivistystaso tai väestömäärä kehittyy voimakkaasti vastakkaisiin suuntiin, niin toinen yhteisöistä tulee joko sivistyserollaan dominoimaan tai väestömäärällään syrjäyttämään toisen yhteisön.

Nykyaikana jäsenmääränsä lisäämiseen panostava yhteisö on Islam, jonka jäsenet lisääntyvät eksponentiaalista vauhtia. Sivistystasoonsa lisäämiseen panostava yhteisö on puolestaan Singapore ja Kiina. Niissä väestönkasvua rajoitetaan, mutta korkean älykkyys- ja sivistystason omaavien koulutettujen suhteellista määrää pyritään lisäämään.

Länsimaissa väestö jatkuvasti vähenee samaan aikaan, kun keskimääräistä alhaisemman sivistystason omaavien muslimien määrä lisääntyy eksponentiaalisesti. Mikäli trendit jatkuvat nykyisenä, niin tämä voi lopulta johtaa talouskriiseihin ja väkivaltaisiin sisällissotiin.

Yhtenä mahdollisuutena on, että päättäväiset ja jatkuvasti väkimääräänsä lisäävät muslimit voittavat sisällissodan varsinkin, jos Kiina strategisista syistä tukee heitä. Kiinallehan voisi hyvin sopia päästä eroon ainoista todellisista kilpailijoistaan eli eurooppalaisista. Tällöin Euroopasta tulisi Euraasian kalifaatti. Muslimit ja Kiinan tulisivat dominoimaan maailmaa.

Toisena mahdollisuutena on, että eurooppalaisten perinteiset arvot palaavat, eurooppalaisten väestöromahdus loppuu ja kansallistunne palaa. Tämä saattaisi johtaa EU:n ja USA:n hajoamiseen pieniksi Sveitsin kaltaisiksi kansallis- ja kantonivaltioiksi.

Rationalistisen paradigman mukaan juuri perinteinen Sveitsin malli parhaiten mahdollistaisi todella vauraan ja vapaan yhteiskunnan syntymisen. Näin pysäytettäisiin luonnoton riistoyhteiskunta sekä sitä johtava valtaeliitti ja poliisivaltio.

Sosiobiologiavaikutteinen praxeologinen historia näkee siis koko maailmanhistorian kahden päävoiman muokkaamana: luonnontieteinen alainen demografia ja ihmistieteiden alainen kartellisykli. Yhdessä ne muodostavat praxeologisen historian sykliteorian, joka parhaiten selittää ja ennustaa sivilisaation nousut ja laskut.