Kreivinna capulet.

Minulle älä puhu, min' en vastaa. Tee tahtos; sinusta en tahdo tietää.

(Menee.)

JULIA.

Oi, Jumala! -- Kuink' estää tätä, eukko? Maan päällä ylkä, vala taivaassa; Valani kuinka palata voi maahan, Jos maast' ei ylkä pakene ja sitä Lähetä taivaasta? -- Oi auta! Neuvo! -- Voi, että taivas moista juonta käyttää Näin hentelää kuin mua sortaakseen! -- No, mitä sanot? Eikö sulla riemun, Ei lohdun sanaa?

IMETTÄJÄ.

Onpa maar! Maanpaoss'

On Romeo; lyön veikkaa, ett' ei koskaan Palata tohdi teitä vaatimaan; Tai, jos niin käy, se tehtävä on varkain. Siis, kun nyt asia on niin kuin on. Niin katson teille parhaaks ottaa kreivi. Voi, mikä hieno herra! Tomuriepu Sen rinnalla on Romeo. Kotkan silmä Niin kaunis, kirkas, läikkivä ei ole Kuin Paris kreivin. Lempo periköön, Tää toinen kauppa onneksi on teille Ja paremp' ensimmäistä; ja jos eikään: Ens' miehenne on kuollut; milt'ei kuollut, Vaikk' eläisikin, eikä hyödyks teille.

JULIA.

Puhutko sydämmestäs?

IMETTÄJÄ.

Puhun aivan.

Ja lisäks sielustani; horna muuten Periköön kumpaisenkin!

JULIA.

Amen!

IMETTÄJÄ.

Mitä?

JULIA.

Mua lohduttanut olet ihmeen lailla. Vie sana äidilleni, että menen, Kosk' isää loukkasin, Lorenzon mökkiin Katumaan syntini ja päästön saamaan.

IMETTÄJÄ. Sen, totta, teen; no sepä viisasta!

(Menee.)

JULIA.

Kirottu kiusaaja! Sa vanha käärme! Pahempi syntikö mua valapatoks Näin vietellä, vai miestän' panetella Samalla suulla, joka tuhat kertaa Hänt' ylisteli pilviin? -- Mene, neuvos! Vast'edes sydämmeni sua vieroo. -- Lorenzon luo! Saan ehkä avun tuolla; Jos pettää kaikki, voimaa mull' on kuolla.

(Menee.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lorenzon kammio. (Lorenzo ja Paris tulevat.)

LORENZO.

Vai torstaina? On aika liian lyhyt.

PARIS.

Niin tahtoo isä Capulet, ja minä En viivykkeillä tahdo kiirett' estää.

LORENZO.

Sanoitte

neidin mieltä ette tunne; Se väärä tie on, sit' en hyväksy.

PARIS.

Hän Tybaltia suunnattomasi itkee; Siks lemmest' olen puhunut vain hiukan, Kosk' itkuhuoneessa ei Venus naura. Nyt, nähkääs, isä vaaralliseks katsoo, Ett' antaa noin hän murehelle valtaa, Ja naimist' älyllä siis jouduttaa, Näin ehkäistääkseen tuota kyyneltulvaa. Hän yksinänsä liiaks sureksii, Mut seura ehkä surun haihduttaapi. Syyn tähän kiireeseen nyt tiedätte.

LORENZO (syrjään). Voi, etten tietäis, mikä este kohtaa! Kah, kreivi, tuossa tulee neiti itse.

(Julia tulee.)

PARIS.

Terveeksi, neiti, armas vaimoni!

JULIA.

Se olen vasta, jahka vaimoks tulen.

PARIS.

Ens torstaina se tapahtuu, sen täytyy.

JULIA.

Se tapahtuu, min täytyy.

LORENZO.

Varmaan!

PARIS.

Tälle

Isälle syntinnekö tunnustatte?

JULIA.

Jos vastaisin, ne teille tunnustaisin.

PARIS.

Hält' älkää salatko mua lempivänne.

JULIA.

Tunnustan teille lempiväni häntä.

PARIS.

Siis varmaan myöskin mua lempivänne.

JULIA.

Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se Selkänne takana kuin silmäin eessä.

PARIS.

Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs.

JULIA.

Vähäinen siit' on itkun voitto ollut; Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat.

PARIS.

Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa.

JULIA.

Ei totuus, herra, ole parjausta; Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin.

PARIS.

Mun on nuo silmät, joita parjasit.

JULIA.

Niin olkoot, omani ne eivät ole. -- Teill' onko aikaa, pyhä isä, nyt, Vai palajanko iltamessun aikaan?

LORENZO.

Nyt, synkkä tyttäreni, mull on aikaa. -- Suvaitsetteko jättää meidät, kreivi?

PARIS.

En, Herran tähden, hartautta häiri. Torstaina varhain herätän sun, Julia; Hyvästi siks! Tuoss' ota pyhä muisku!

(Menee.)

JULIA.

Oi, ovi sulje! Sitten kanssain itke: Nyt toivo, apu, lohtu, kaikk' on mennyt!

LORENZO.

Oi, Julia! Ma tuskasi jo tunnen; Se suunniltani saattaa minutkin. Sun täytyy, -- sit' ei, kuulemma, voi estää -- Ens torstaina siis kreivin vaimoks mennä.

JULIA.

Älä, isä, sano sitä kuulleesi, Jos myös et sano, kuinka sitä estää. Sun älys jos ei apua voi antaa, Älykkääks sano vain mun päätökseni, Niin tämä veitsi heti mua auttaa. Romeon ja mun sydämeni yhteen Jumala liitti, sinä kätemme; Jos käsi tää, min liitit Romeoon, Sinetiks toiseen liittokirjaan joutuu, Tai vakaa sydämmeni kavaltain Jos toiseen taipuu, kummankin tää surmaa. Siis pitkän ijän kokemuksest' anna Pikainen neuvo mulle, muuten näet Tään veitsen verin tuomitsevan minun Ja tuskan välillä, näin ratkaisten Mit' ikäsi ja taitosi ei voinut Päätökseen viedä kunnialliseen. No, joutuin vastaa! Halaan kuolemaa, Jos vastineestas pelastust' en saa.